Amerikkalainen elokuvatähti Will Smith tunnetaan menestyksekkään elokuvauransa lisäksi rap-artistina. Seuraavaksi mies nähdään Men in Black III -elokuvassa, jonka markkinointikiertueella hänet on nyt ikuistettu musisoimassa Take That -yhtyeen Gary Barlowin kanssa.
Äskettäin lähentelevää toimittajaa avokädellä kasvoihin läimäyttänyt Smith oli vieraana brittiläisessä The Graham Norton Show -televisio-ohjelmassa Gary Barlowin ja Tom Jonesin kanssa. Kesken ohjelman Graham Norton toi keskusteluun esille Smithin uran rap-artistina, jonka jälkeen sohvan takaa kaivetaankin jo kosketinsoitinta esitystä varten. Musiikkiesitys nähdään videolla ajassa 1:50.
Videolla nähdään, kuinka Smith esittää rap-uransa ehdottomasti suurimman hitin The Fresh Prince of Bel-Airin Take That -poikabändistä tunnetuksi tulleen Barlowin säestäessä kosketinsoittimella. Bel-Airin prinssi -televisio-ohjelman tunnusmusiikkina toiminut kappale on yhä ajankohtainen, sillä esimerkiksi poikabändi One Direction on esittänyt kappaleen joillakin keikoillaan.
Will Smithin ura alkoi legendaarisessa Bel-Airin prinssi -televisiosarjassa 1990-luvulla. Sittemmin mies on julkaissut useita rap-albumeita ja näytellyt lukuisissa hittielokuvissa. Smith on naimisissa näyttelijätär Jada Pinkett-Smithin kanssa. Pariskunnalla on kaksi lasta Jaden ja Willow, jotka ovat molemmat kokeilleet siipiään jo viihdemaailmassa. Smithillä on myös Willard-niminen poika aiemmasta avioliitostaan Sheree Smithin kanssa.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Gary Barlow, Will Smith tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.