Simon Le Bonin tyttäristä varttui kaunottaria

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman suosituimpiin yhtyeisiin erityisesti 80-luvulla lukeutunut Duran Duran oli tekemässä kuluvana kesänä massiivista paluukiertuetta, mutta suunnitelmat kariutuivat sairastumiseen kesken turneen ja kiertue peruttiin.

Yhtyeen laulaja Simon Le Bon vetäytyi sairauslomalle äänihuultensa rasituksen vuoksi. Sittemmin poptähti parantui, mutta hänen on hiljalleen aika antaa julkisuudessa tilaa jälkikasvulleen. Hänen tyttärensä Yasmin ja Amber Le Bon ovat nimittäin nyt astuneet julkisuuden valokeilaan Lontoossa järjestetyssä Glamour Women of the Year Awards -gaalassa. Amber äänestettiin pari vuotta sitten rokkarien seksikkäimpien tytärten listalle.

Englantilainen Duran Duran perustettiin vuonna 1978 ja yhtye nousi kuuluisuuteen kokoonpanolla, johon kuului vokalisti Simon Le Bon, kosketinsoittaja Nick Rhodes, basisti John Taylor, kitaristi Andy Taylor ja rumpali Roger Taylor. Nimensä yhtye sai vuonna 1968 ilmestyneestä scifi-elokuvasta Barbarella, jossa esiintyi tiedemieshahmo nimeltä Durand-Durand.

Uusimmat