Muistatko vielä Cyndi Lauperin? Tältä poptähti näyttää nykyisin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Yhdysvaltalaisen poplaulajan ja näyttelijän Cyndi Lauperin menestys alkoi aikoinaan She’s So Unusual -albumin julkaisemisen jälkeen. Grammy-palkittu laulajatähti oli muun muuassa ensimmäinen naisartisti, jolla oli samalta albumilta neljä singleä Top 5 -singlelistalla.

Nyt entinen poptähti on osallistunut New Yorkissa järjestettyyn seksuaalivähemmistöjen Gay Pride Parade -paraatiin ja samalla tavannut myös New Yorkin osavaltion senaattorin Tom Duanen.

58-vuotiaan Lauperin uskotaan muokanneen kasvojaan kauneusleikkauksen avulla. Laulajattaren äkillinen muodonmuutos aiheutti viime vuonna ihmetystä, sillä lopputulos ei ole niinkään mairitteleva. Tuoreimpien kuvien perusteella tilanne on nykyisin jo selvästi parempi.

Cyndi Lauperin tunnetuimpia hittejä ovat muun muuassa Girls Just Wanna Have Fun ja Time After Time. 1980-luvulla suosioon singahtanut tähti oli suosittu etenkin teini-ikäisten keskuudessa. Hän toi myös 1970-luvun punk-sävytteisen tyylin uudelleen muotiin suosionsa myötä. Laulajatar lauloi myös Michael Jacksonin ja Lionel Richien kirjoittamassa We Are The World -hyväntekeväisyyskappaleessa.