Paris Hilton maailman seksikkäin DJ-tähti?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Seurapiirikaunotar Paris Hilton vietti taannoin useiden kuukausien ajan hiljaiseloa julkisuudesta, mutta viime aikoina neitokainen on kuvattu julkkisjuhlissa ja uimarannoilla rohkeissa asuissa. Taannoin perijätär paljasti palaavansa musiikkibisnekseen.

31-vuotias Paris Hilton on nyt pohjustanut musiikkiuralle paluutaan massiivisella DJ-keikalla festivaaleilla. Hänet on nähty aiemminkin lukuisia kertoja soittamassa levyjä, mutta tällä kertaa yleisöä oli jo kymmeniätuhansia. Musiikin lisäksi Paris tarjosi ainakin miesyleisölle myös hieman silmänruokaa.

Paris Hilton lanseerasi ensimmäisen nimeään kantavan hajuveden vuonna 2004 ja julkaisi tänä kesänä jo viidennentoista tuoksunsa. Hiltonin hajuvesibisnes on nyt arvioitu peräti 1,5 miljardin dollarin eli 1,3 miljardin euron arvoiseksi liiketoiminnaksi. Pelkästään uuden Dazzle-tuoksun arvioidaan tuottavan perijättärelle 20 miljoonaa dollaria eli 17 miljoonaa euroa, uutisoi Women’s Wear Daily.