Masturbointi tappoi miehen? Spermapankin vakioluovuttaja menehtyi oudosti

Ohhoh! · Stara.fi

Itsetyydytyksestä, eli masturboinnista, on olemassa valtava määrä erilaisia myyttejä. Niistä lähes jokaisessa itsetyydytyksellä on negatiivisia seurauksia. Todellisuus on kuitenkin tutkimusten mukaan aivan toinen, mutta nyt erään miehen epäillään masturboineen itsensä hengiltä.

35-vuotias kiinalainen lääketieteen opiskelija Zheng Gang menehtyi luovuttaessaan spermaansa spermapankkiin viidennen kerran kahden kuukauden aikana. Hubein provinssissa sijaitsevan spermapankin henkilökunta löysi Gangin tajuttoma luovutushuoneen lattialta. Hänet kiidätettiin sairaalaan, jonne saavuttaessa mies oli kuitenkin jo menehtynyt, Southern Metropolitan News uutisoi.

Kukaan ei toistaiseksi tiedä mitä tapahtui 45 minuutin aikana, jolloin Zheng Gang oli yksin luovutushuoneessa. Erikoiseksi tapauksen tekee myös se, että tapaus ei tule todennäköisesti koskaan selviämään, sillä Gangin ruuumis tuhkattiin krematoriossa jo samana päivänä ilman ruumiinavausta. Asiakirjojen mukaan Zheng Gang oli käynyt perusteellisessa lääkärintarkastuksesa kymmenen päivää ennen kuolemaansa. Pojan perhe on haastanut spermapankin oikeuteen.