Mies, näin voit voittaa tyttöystäväsi riidassa

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Parisuhteissa elävät tietävät, että suhde voi silloin tällöin sisältää myös jonkinasteista valtapeliä. Usein erävoitto menee näissä miehen ja naisen välisissä mittelöissä kauniimmalle sukupuolelle, mikä saattaa sapettaa kaksilahkeisia.

Tutkimusten mukaan naiset ovat yleisesti verbaalimpi sukupuoli, mutta komistuksillakin voi vielä olla toivoa sukupuolten välisessä sodassa. Nyt Modern Man -sivusto on keksinyt ratkaisun tähän iänikuiseen miehiseen ongelmaan, ja kertoo miten saada oma ääni kuuluviin arjen väittelytilanteessa.

Painokkaissa keskusteluissa neitokainen saattaa osoittaa jo varhaisessa vaiheessa merkkejä kiihtymisestä. Miehen ei kuitenkaan koskaan kannata käskeä naista rauhoittumaan ja rentoutumaan, koska tuolloin hän usein närkästyy entisestään. Neidon voikin antaa ensin puuskuttaa patoutumansa ulos, jonka jälkeen komistus voi kertoa omia näkökantojaan.

Sanamuodoilla voi olla tärkeä merkityksensä riidan etenemisessä. Monesti pariskunta keskustelee toisiaan syyttelevään sävyyn, jossa puhutaan siitä, mitä toinen ihminen on tehnyt väärin. Sinä-sanan vaihtaminen minä-sanaan voi jo tuottaa ison muutoksen keskustelun kulkuun. Kun neito kuulee komistuksen puhuvan omista tunteistaan, hän voikin yllättäen heltyä ristiriitaisessa tilanteessa.

Miehen ystävillä on taatusti omat mielipiteensä rakastavaisten välisistä keskusteluista, varsinkin jos komistus niistä kavereilleen avautuu. Tyttöystävä ei kuitenkaan halua kuulla näistä ajatustenvaihdoista, joten niitä ei kannata vetää mukaan myllertävään parisuhderiitaan. Nainen ei halua tulla leimatuksi, joten kaverien mielipiteistä mainitseminen todennäköisesti vain hermostuttaisi häntä lisää.

Väittelytilanteen lopullinen päämäärä on rauhan löytyminen erimielisen pariskunnan välille. Mustavalkoisten uhkausten esittäminen voi houkuttaa, kun toinen osapuoli kiristää omia hermoja, mutta lopputuloksen kannalta sillä voi olla tuhoisa vaikutus. Miehen kannattaa siis välttää liian tiukkoja lausahduksia, ja rakentaa rauhallista keskustelua omista tunteistaan huolimatta.

Viimeisimpänä vaihtoehtona lehti tarjoaa valehtelemista. Kun kaikki on jo sanottu, ja neitokaisen silmissä salamoi edelleen, tilanteen voi kenties uskottavasti esitettynä pelastaa valkoinen valhe. Tärkeää on kuitenkin palata totuuteen mahdollisimman pian, ja pyrkiä selvittämään asia rehellisesti keskustellen, kunnes kaunotarkin heiluttaa rauhan lippua.

Uusimmat