Laulajalegenda tylyttää: ”Olympialaiset kuin natsisaksasta”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Brittirokkari Morrissey tunnetaan räväköistä mielipiteistään ja siitä, että hän uskaltaa sanoa myös julkisesti mitä ajattelee. The Smiths -yhtyeen entinen laulaja aiheutti viime vuonna pahennusta verrattuaan toisiinsa Norjan joukkomurhaajaa ja McDonald’s -hampurilaisketjua.

Nyt Morrissey on jälleen aiheuttanut kohua mielipiteillään. Laulajalegenda arvosteli nimittäin kovalla kädellä Lontoossa parhaillaan meneillään olevia olympialaisia, ja vertasi tämän päivän Englantia vuoden 1939 natsisaksaan.

– En pystynyt katsomaan olympialaisia niiden mahtailevan kasallismielisyyden vuoksi. ”Häikäisevät kuninkaalliset” ovat kaapanneet olympialaiset omien tarpeidensa julkituomiseksi, eikä mediassa saa tuoda kielteistä puolta esille. Lontoo esitetään yhtäkkiä supervarakkaana brändinä, samalla kun muu Englanti kärsii talouskriisistä, rokkari tylyttää fan clubinsa jäsenille lähettämässään kirjeessä.

53-vuotias laulaja paljasti taannoin, että hän suunnittelee eläkkeelle jäämistä kahden vuoden sisällä. Hän aikoo myös julkaista vuoden lopussa 660-sivuisen omaelämänkerran.