Hups, Heidin minihame nousi ylös – peppu paljastui alta! Katso kuva

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Viihdemaailma järkyttyi jokin aika sitten laulaja Sealin ja supermalli Heidi Klumin eroilmoituksesta, sillä avioliittoa pidettiin poikkeuksellisen onnellisena. Sittemmin Heidi on aktivoitunut uudelleen mallirintamalla.

Nyt neitokainen on ihastuttanut Twitter-seuraajiaan julkaisemalla mikroblogissaan uuden otoksen, jossa hänet nähdään varsin paljastavassa asussa. Heidi poseeraa otoksessa minihamosessa, jota voi kutsua myös ”roiskeläpäksi” sen olemattoman pituuden ansiosta. Supermalli näyttää kuvassa aurinkoiselta, eikä ujostele asunsa tarjoamia näkymiä.

Kuva: Twitter

38-vuotias Heidi Klum on ottanut sinkkuelämästään kaiken irti, ja on eron jälkeen poseerannut useissa kuvissa vähäpukeisena. Heidi Klum avioitui laulaja Sealin kanssa vuonna 2005. Pariskunnalla oli tapana uusia vihkivalansa ystävien ja perheen kesken joka vuosi hääpäivänään. Kaksikon perheeseen kuuluu kolme yhteistä lasta sekä Heidin 7-vuotias Leni-tytär, jonka Seal adoptoi virallisesti vuonna 2009.