Megan Foxin terhakkaat rinnat leffatrailerissa – katso

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Julkisuudesta taukoa jo jonkin aikaa pitänyt näyttelijätär Megan Fox kertoi taannoin haastattelussa millaista on olla kymmenvuotiaan Kassius-pojan äitipuolena. Hän valitteli samalla sitä, että monet fanitkaan eivät tietä, että hän on ollut äitipuolena jo kahdeksan vuoden ajan.

Megan Fox on mukana 40 v. ja neitsyt ja Paksuna -elokuvien ohjaajan Judd Apatowin uudessa komediassa This Is Forty. Elokuvan äskettäin julkaistussa trailerissa nähdään vilahdus kaunottaren paljaasta vartalosta, kun Fox riisuu paitansa paljastaen pinkit rintaliivinsä leffan päänäyttelijä Leslie Mannille, joka ihmettelee, ovatko rinnat aidot.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Megan on ollut jo pidemmän aikaa naimisissa näyttelijäkomistus Brian Austin Greenin kanssa. Seksisymboli on aiheuttanut mediassa kohua muun muassa saatuaan potkut Transformers 3 -elokuvasta, kun Fox haukkui elokuvasarjan ohjaaja Michael Bayta ja vertasi tätä Hitleriin. Megan Fox nähtiin viimeksi valkokankaalla pienessä roolissa Borat-tähti Sacha Baron Cohenin Diktaattori-komediassa.