Mel Gibson ihmettelee: ”Mitä minun pitäisi pyytää anteeksi?”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Hollywood-tähti Mel Gibson tuomittiin viime vuonna ehdonalaiseen vankeuteen pahoinpitelystä. Hän oli kuukausien ajan otsikoissa hakattuaan entisen tyttöystävänsä Oksana Grigorievan ja uhkailtuaan tätä lukuisia kertoja puhelimessa. Sittemmin hänen raivokohtauksensa päätyi äänitteenä verkkoon.

Coming Soon -verkkosivun haastattelussa Mel Gibson on nyt avautunut häntä koskeneista viime vuosien kohuista. Tähden mukaan Hollywood ei ole varsin anteeksiantava paikka, mutta ei näe tässä paljonkaan ongelmaa.

– Mistä minulle pitäisi edes antaa pyytää anteeksi? Mitä olen muka tehnyt oikeasti? Se on naurettavaa. On hankalaa tietää mitä pitäisi tarkalleen ottaen antaa anteeksi, sillä en ole tehnyt mitään. En ole satuttanut ketään, Mel Gibson tilitti.

Mel Gibson on ollut vuosien mittaan otsikoissa entisen tyttöystävänsä pahoinpitelyn ja uhkailun lisäksi muun muassa jäätyään kiinni humalassa ajamisesta sekä juutalaisvastaisista kommenteistaan. Tähti nousi aikoinaan kuuluisuuteen 1980-luvulla Mad Max ja Tappava ase -elokuvasarjojen kautta. Gibson on näytellyt myös muun muassa elokuvissa Payback – tilinteko, Patriot ja Signs. Gibson on myös ohjannut elokuvat Braveheart – taipumaton, The Passion of the Christ ja Apocalypto.