Viimeinen niitti: Robert Pattinson myy 5 miljoonan euron lemmenpesän

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Miljoonat Twilight-fanit yllättyivät pari viikkoa sitten, kun Kristen Stewartin ja Robert Pattinsonin suhde päättyi pettämisskandaaliin. Paparazzikuvat paljastivat Kristenin pettäneen Robertia elokuvaohjaajan kanssa. Suhde päättyi välittömästi ja pariskunta muutti erilleen.

Nyt vampyyrikomistuksen kerrotaan myyvän pois 4 miljoonan punnan, eli 5,3 miljoonan euron, kartanon, jonka mies hankki hänelle ja entiselle tyttöystävälleen. Pattinson ei The Sun -lehden tietojen mukaan kestä vanhaa kotia, koska se on hänelle ”täynnä muistoja”. Cosmopolis-elokuvaa tähdittävä miestähti osti kartanon vasta noin vuosi sitten.

Tulevalle uudelle omistajalle tähden Los Angelesin koti tarjoaa hulppeat olosuhteet. Kartano sisältää muun muassa uima-altaan ja oman elokuvateatterin. Vaikka eronneen pariskunnan elämän kulissit ovatkin rysähtäneet alas kovaa vauhtia, heidän kerrotaan kuitenkin olevan jo puheväleissä. Pattinsonin asuntobisnekset kertovat silti omaa kieltään tapahtumien todellisuudesta.

Kirsten Stewart on ollut julkisuudessa ainoastaan kerran skandaalin jälkeen, kun tämä hiljattain myönsi julkisessa tiedotteessaan pettäneensä Twilight-vastanäyttelijäänsä Robert Pattinsonia Lumikki ja metsästäjä -elokuvan ohjaajan Rupert Sandersin kanssa. 22-vuotiaalle näyttelijättärelle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa, kun mediassa levisi paparazziotosten sarja, jossa hänet nähdään 41-vuotiaan ohjaajan syleilyssä. Robert Pattinson reagoi tilanteeseen muuttamalla pariskunnan kodista hotelliin.