Näyttelijä julkaisi vaimostaan seksikkään kuvan netissä

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Suursuosion saavuttaneen Morsiusneidot-komediaelokuvan myötä kuuluisuuten singahtanut irlantilaisnäyttelijä Chris O’Dowd tähditti taannoin useiden vuosien ajan IT-porukka -televisiosarjaa. Irkkutähden ura näyttää parhaillaan hyvältä, sillä hänet nähdään tänä vuonna ainakin kahdessa elokuvassa.

Chris O’Dowd meni äskettäin naimisiin pitkäaikaisen tyttöystävänsä Dawn Porterin kanssa. Nyt 32-vuotias irkkutähti on tuoreen avioliittonsa tuomassa onnenhuumassa julkaissut Twitter-blogissaan seksikkään kuvan uudesta aviovaimostaan. Otoksessa Dawn Porter poseeraa silkkialusvaatteissa puhelinta ja viinilasillista käsissään pidellen.

Kuva: Twitter

Chris O’Dowd alkoi saamaan elokuva -ja televisiorooleja 2000-luvun alussa ja sittemmin hän onkin tähdittänyt muun muuassa Merirosvoradio-elokuvaa. Tällä erää irlantilaisnäyttelijä nähdään Friends With Kids -elokuvassa Kristen Wiigin ja Megan Foxin rinnalla Alex-roolihahmossa. Hänet tullaan näkemään lähiaikoina myös elokuvissa Frankie Go Boom ja This Is 40.