Tom Cruisen erosta hurja väite

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Hollywoodin unelmapareihin lukeutuneet Tom Cruise ja Katie erosivat kesällä yli viisi vuotta kestäneen avioliiton jälkeen. Cruisen ero on jälleen nostanut keskustelua hänen tiiviistä suhteestaan skientologia-kirkkoon.

Äskettäin näyttelijätär Nazanin Boniadi väitti Vanity Fair -lehdelle, että hän oli yksi lukuisista naisista joita kirkko yritti järjestää Cruisen tyttöystäväksi.

Nicole Kidmanin ja Katie Holmesin välissä Tom Cruise ehti seurustella pari vuotta myös espanjalaisen Penelope Cruzin kanssa. Nyt erosta on esitetty hurja väite. Vanity Fairin artikkelissa nimittäin väitetään, että parin eron syynä olsi ollut se, ettei näyttelijätär suostunut hylkäämään buddhalaista uskoaan skientologian vuoksi.

Myöhemmin Oscar-palkinnonkin voittaneen Cruzin kerrotaan aloittaneen Cruisen vuoksi skientologian oppien tutkimisen ja häntä pyrittiin ahkerasti käännyttämään kirkon jäseneksi. Kirkon johtaja ja Cruisen läheinen ystävä David Miscavige piti häntä kuitenkin vain ”harrastajana” huomatessaan, ettei näyttelijätärellä ollut todellista aikomusta hylätä buddhalaisuutta ja alkaa skientologiksi.

– Ei riitä, että sinun pitää miellyttää aviomiestäsi. Sinun pitää myös noudattaa skientologian oppeja viimeisen päälle, kertoo entinen skientologi Marc Headley.

Headley sanoo myös olleensa mukana seuraamassa useita ”koe-esiintymisiä”, joissa Tom Cruiselle etsittiin uutta tyttöystävää. Kuten yleensä, skientologien edustajat ovat kiistäneet kaikki negatiiviset väitteet, joita kirkosta on viime aikoina esitetty.

Hollywoodin unelmaparina pidetyn Tom Cruisen ja Katie Holmesin ero tuli maailmalle yllätyksenä. Holmes ilmoitti äskettäin hakevansa avioeroa, ja kertoi samalla parin liiton olleen karilla jo puolen vuoden ajan. Omapäisenä ja intensiivisenä aviomiehenä tunnetulle Cruiselle avioero on kolmas. Komistus on ollut Holmesin ohella aviossa Mimi Rogersin ja Nicole Kidmanin kanssa.