Adele salamyhkäisellä studioreissulla – uusi Bond-tunnari työn alla?

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Laulajatähti Adele kohautti äskettäin viihdemaailmaa, kun hän kertoi odottavansa ensimmäistä lastaan. Hän piti raskautensa pitkään salassa, sillä neitokaisen huhutaan synnyttävän jo kuukauden sisällä. Lapsen isä on 36-vuotias Simon Konecki.

Upeaäänisen soul-laulajattaren on jo pitkään huhuttu olevan ehdolla tulevan 007 Skyfall -elokuvan tunnussävelmän esittäjäksi. Adele itsekin mainitsi mahdollisuudesta vieraillessaan viime vuonna The Jonathan Ross Show -sarjassa, mutta vahvistusta väitteisiin ei ole toistaiseksi saatu. Bond-tuottajat ovat varsin salailevia tuoreen elokuvan tunnusmusiikin suhteen.

Huhut Adelen mukanaolosta 23. Bond-elokuvassa ovat kuitenkin taas saaneet hieman vahvistusta mediassa. Laulaja on nimittäin nähty vierailemassa Abbey Road -studiolla Lontoossa, jossa myös elokuvasäveltäjä Thomas Newman työstää parhaillaan tuoreimman James Bond -seikkailun musiikkia.

007 Skyfall -elokuvan Suomen ensi-ilta on 26. lokakuuta. Pääosissa nähdään jälleen Daniel Craig ja ohjauksesta vastaa muun muassa American Beautystä tuttu Sam Mendes.

Adele on seurustellut Simon Koneckin kanssa viime kesästä lähtien. Taannoin soultähti paljasti People-lehdelle haluavansa kovasti tulla äidiksi ja haaveilevansa kolmesta pojasta ennen kolmeakymmentä ikävuottaan. Helmikuussa Adele teki näyttävän paluun Grammy-palkintogaalassa pitkän sairauslomansa jälkeen. Neitokainen voitti peräti kuusi Grammy-palkintoa, joista yksi oli Vuoden Albumi.