Miehellä todettiin parantumaton syöpä – vaihtoi ruokavalionsa ja parantui

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Englannin Middlesbroughissa asuva 78-vuotias Allan Taylor väittää parantuneensa syövästä kuin ihmeen kaupalla, ainoastaan muuttamalla ruokavaliotaan terveellisemmäksi. Miehellä todettiin paksusuolen syöpä viime vuoden helmikuussa ja myöhemmin hänelle aloitettiin kemoterapiahoito.

Hoito kuitenkin lopetettiin tämän vuoden huhtikuussa, sillä syöpä oli levinnyt ohutsuoleen, eikä Taylor olisi parantuminen ollut lääkärien mukaan enää mahdollista. Vanhus ei kuitenkaan antanut periksi, vaan etsi internetistä vaihtoehtoisia keinoja syöpänsä parantamiseksi.

Tutkittuaan mahdollisia menetelmiä Allan Taylor päätti muuttaa ruokailutottumuksiaan radikaalisti, ja niinpä eläkkeelle jäänyt öljynporaaja vaihtoi punaisen lihan ja maitotuotteet päivittäiseen kymmeneen annokseen tuoreita hedelmiä ja vihanneksia. Uuteen ruokavalioon kuului muun muassa vehnäorasta, currymausteita, aprikoosinsiemeniä ja seleenitabletteja.

Elokuun alussa Taylor sai postia sairaalasta. Lääkäri ilmoitti, että tuoreimmassa tarkistuksessa syövän oli huomattu kadonneen. Taylor kertoi Daily Mail -lehdelle uskovansa vankasti hänen alle 40 euroa viikossa maksaneen uuden ruokavalionsa johtaneen ihmeparantumiseen.

Uusimmat