Uskomatonta: Lindsay Lohan ajoi jalankulkijan päälle ja pakeni?

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Teinitähtenä Mean Girls -elokuvasta kuuluisuuteen noussut Lindsay Lohan on vuosien varrella päätynyt toistuvasti otsikoihin toilailujensa takia. Äskettäin neitokaista syytettiin osallisuudesta varkauteen Hollywood Hillsillä sijaitsevassa kartanossa.

Lindsay Lohan pidätettiin jälleen tällä viikolla, kun hänen väitettiin osuneen autollaan jalankulkijaan ajaessaan autoaan hotellin parkkialueelle – ja poistuneen onnettomuuspaikalta nopeasti vähin äänin. Jalankulkija vietiin läheiseen Bellevuen sairaalaan ja poliisit pidättivät Lohanin hänen poistuessaan hotellista.

New Yorkin poliisilaitos on sittemmin julkaissut valvontakameran materiaalia tapauksesta. Nauhalta jää kuitenkin hieman epäselväksi onko Lohan sittenkään syyllinen rikokseen. Videolla tähti näyttää ajavan autoaan melko varovaisesti ja odottavan jalankulkijoiden väistymistä. Mies, joka väittää Lohanin törmänneen häneen, nähdään juoksemassa auton perässä, joten jää kyseenalaiseksi kuinka pahasti tähti törmäsi häneen – mikäli törmäsi lainkaan.

Poptähti-näyttelijä Lindsay Lohan tekee pian paluun elokuvakankaille Liz & Dick -elokuvallaan. Tänä vuonna Lindsay nähtiin elokuvien lisäksi myös Glee-hittisarjassa, jossa hän teki cameo-roolin. Tähden huhuttiin äskettäin aiheuttaneen ärtymystä Glee-näyttelijöiden keskuudessa myöhästymisellään ja välinpitämättömällä käytöksellään.

Uusimmat