Räppärillä jättimäiset verovelat – koti lähtemässä alta

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Suomessakin konsertoinut amerikkalainen hiphop-tähti Flo Rida, oikealta nimeltään Tramar Dillard, oli aikoinaan Right Round -hitillään peräti kuusi viikkoa Yhdysvaltojen singlelistan ykkösenä. Rap-artisti joutui äskettäin rahaongelmiin, kun hän sai 61.000 euron suuruisen laskun esiintymissopimuksen rikkomisesta.

Nyt 32-vuotiaan miehen kerrotaan olevan vero-ongelmissa. Verottaja on kiinnostunut räppärin tekemisistä, sillä hänen kerrotaan olevan miljoona dollaria, eli 800.000 euroa, velkaa valtiolle kolmen viime vuoden ajalta. Mikäli mies ei maksa verojaan, saattaa hän verottajan mukaan menettää Miamin kotinsa. Tällä hetkellä talo on kiinnitetty verorästien pantiksi.

Flo Rida sai vastikään myös uuden haasteen oikeuteen, kun hän ei maksanut kotiinsa asennetusta turvajärjestelmästä. Mieheltä vaaditaan haasteessa 47.000 dollarin, eli 38.000 euron, suuruista korvaussummaa. Räppärin asianajaja Reginald Mathis ei kuitenkaan ole huolissaan tilanteesta.

– Mitä tahansa Flo on velkaa, sen hän maksaa, kommentoi Reginald Mathis The Sun -lehdelle.

Flo Rida syntyi 16. joulukuuta 1979 Miamin Carol Cityssä, Yhdysvalloissa. Uransa muusikkona Flo Rida aloitti teini-ikäisenä kavereidensa kanssa ryhmässä Groundhoggz. Muutaman vuoden taistelun jälkeen, ja saatuaan sopimuksen levy-yhtiö Atlantic Recordsin kanssa, hän julkaisi ensimmäisin läpimurtohittinsä nimeltä Low. Se oli yksi vuoden 2008 soitetuimmista hiphop-kappaleista ja se myi nelinkertaista platinaa.