Näyttelijän kuolemalla hämäriä taustoja? Skientologit poistivat kuvat

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Amerikkalainen näyttelijälupaus Jonathan Kendrick ”Johnny” Lewis muistetaan muun muuassa Sons of Anarchy -televisiosarjasta. Viihdemaailma järkyttyi keskiviikkona, kun mies menehtyi 28 vuoden iässä.

Lewisin epäillään epäillään murhanneen ensin 81-vuotiaan vuokraemäntänsä Catherine Davisin ja sen jälkeen pudonneen tai hypänneen tahallaan talon katolta Los Angelesin Los Felizissä.

Nyt TMZ-verkkosivu uutisoi Johnny Lewisillä olleen pahoja huumeongelmia sekä vahvat siteet skientologikirkkoon. Näyttelijän isä Michael Lewis kuuluu yhteen kirkon korkeimmista tasoista ja teki aikoinaan myös yhteistyötä kirkon perustajan L. Ron Hubbardin kanssa.

Myös Johnny kuului skientologeihin, ja yritti päästä eroon huumeongelmistaan kirkon oman päihdekuntoutusohjelman narcononin avulla. Kirkon verkkosivuilta löytyi myös kuva, jossa näyttelijä puhuu ehkäisevän päihdetyön tapahtumassa narcononin puolesta.

Näyttelijä oli kuitenkin tänä vuonna myös perinteisessä katkaisuhoidossa. TMZ raportoi silminnäkijöiden kertoneen Lewisin olleen selvästi huumeiden vaikutuksen alaisena kuoliniltanaan. Skientologikirkko on sitemmin poistanut kaikki maininnat ja kuvat Johnny Lewisistä verkkosivuiltaan, ja heidän edustajansa mukaan näyttelijä ei ollut enää vuosiin kirkon aktiivinen jäsen.

Kaliforniassa varttunut Jonathan Kendrick ”Johnny” Lewis esiintyi muun muuassa elokuvissa Underclassman, Alien vs. Predator: Requim ja The Runaways. Nuorena menehtyneen näyttelijän tiedetään kärsineen useiden vuosien ajan henkisistä ongelmista. Poptähti Katy Perry seurusteli aikoinaan tähden kanssa, mutta kaunotar jätti ongelmaisen miehen vuoden yhteiselon jälkeen.

Uusimmat