Snooki karisti raskauskilonsa kuukaudessa

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Kohutusta amerikkalaisesta Jersey Shore -realityohjelmasta tunnetuksi tullut realitytähti Snooki, oikealta nimeltään Nicole Polizzi, tunnetaan ohjelman myötä nykyisin jo ympäri maailman. Neitokainen synnytti äskettäin esikoispoikansa, jonka nimeksi annettiin Lorenzo.

Nyt 24-vuotias Snooki on julkaissut verkossa kuvan, jossa hän esittelee huimasti hoikentunutta vartaloaan. Raskauskilot muutamassa viikossa karistanut realitytähti kertoi laihtuneensa muun muuassa imettämisen avulla. Lisäksi hän syö terveellisesti ja harrastaa liikuntaa aktiivisesti.

– Imetys auttaa laihduttamaan! Ja terveellinen ruoka sekä kävely, Snooki kertoi faneilleen Twitterissä.

Kuva: Twitter

MTV-televisiokanava ilmoitti elokuussa lopettavansa suositun Jersey Shore -realitysarjan. Sarjasta tuttu Snooki tekee kuitenkin myös ohjelmaa kollegansa Jenni Farleyn, eli Jwoww’n, kanssa. Sarjan piti alunperin kertoa kaksikon ystävyyssuhteesta, mutta nyt sarjan kerrotaan keskittyvän Snookin raskausaikaan.