Räppäreillä raju nyrkkitappelu gaalassa – poliisi taltutti kaasulla

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suomessakin taannoin esiintynyt hiphop-tähti 50 Cent on järkyttänyt viime aikoina fanejaan, sillä hän on joutunut lyhyen ajan sisällä jo kahteen kertaan sairaalahoitoon. Räppäri loukkaantui äskettäin tieliikenteessä, kun hän ajoi citymaasturillaan kuorma-auton perään.

Los Angelesin Nokia Theatressa lauantaina järjestetyssä BET Hip Hop -gaalassa tapahtui liuta väkivaltaiseksi yltyneitä välikohtauksia. TMZ-verkkosivun mukaan Rick Rossin ja Young Jeezyn välinen sanaharkka johti ammuskeluun parkkipaikalla, ja sivusto raportoi myös paikalla olleen 50 Centin joutuneen tappeluun aiemminkin kohua tempauksillaan aiheuttaneen Gunplay -nimisen räppärin kanssa. Kukaan ei kuitenkaan tiettävästi joutunut sairaalaan, eikä ketään pidätetty.

TMZ raportoi Gunplayn ottaneen yhteyttä verkkosivuston toimitukseen selventääkseen BET Hip Hop -gaalan tapahtumia. Hän väittää tapelleensa viiden 50 Centin seurueeseen kuuluneen miehen kanssa ja pahoinpidelleensä yhden heistä pahasti ennen kuin poliisit tulivat paikalle ja tainnuttivat hänet pippurikaasulla. Gunplay kertoo vihaavansa 50 Centiä ja halunneensa tapella hänen kanssaan, mutta suosikkiräppäri itse pysyi suojassa turvamiesten takana.

Viime vuonna 50 Centin levy-yhtiö kieltäytyi yllättäen julkaisemasta Black Magic -albumia. Räppäri myönsi olevansa ongelmissa levy-yhtiö Interscopen kanssa ja kertoi, ettei aio enää jatkossa työskennellä heidän kanssaan. 50 Cent näytteli vuonna 2008 näyttelijäkonkareiden Robert De Niron ja Al Pacinon kanssa elokuvassa Righteous Kill. Hän sanoi kolmikon ystävystyneen elokuvan kuvauksissa. Räppäri kertoi nauttivansa heidän kanssaan hengaamisesta, sillä hän sanoi jäävänsä huomiossa “kolmanneksi pyöräksi”.

Uusimmat