Brad Pitt taantuman uhrina: ”Tähtien palkat ovat kutistuneet”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Hollywoodin tähtinäyttelijät Brad Pitt ja Angelina Jolie ovat olleet yhdessä jo seitsemän vuoden ajan. Suurperheen perustanut pariskunta vannoi taannoin, etteivät he mene naimisiin. He yllättivät kuitenkin faninsa aiemmin tänä vuonna, kun Brad Pitt kosi avopuolisoaan arvokkaalla timanttisormuksella.

Näyttelijä kertoi BBC Newsbeat -uutissivustolle, että Hollywood-tähtien palkat ovat laskeneet roimasti huonon taloustilanteen seurauksena. Pitt kertoo elokuvateollisuuden suurten nimien tienanneen ennen jopa yli 10 miljoonan euron palkkioita roolisuorituksesta. Viime vuosina tähdet ovat kuitenkin joutuneet totuttelemaan paljon pienempiin palkkoihin.

– Se juttu kuoli pois. Vanhan kaltainen malli ei oikein toimi enää nykyisessä ilmapiirissä. Monet studiot ovat kohdanneet haasteita heikon talouskasvun vuoksi ja yrittävät panostaa suuren luokan kassamagneetteihin, näyttelijä kertoi BBC Newsbeatille.

Brad Pitt uskoo kuitenkin muutoksen olevan pitkällä tähtäimellä hyvä asia elokuvateollisuudelle, sillä se antaa yhä useammille uusille kyvyille mahdollisuuden paljastaa osaamisensa.

– Se avaa tilaa uusille, todella mielenkiintoisille elokuvantekijöille, mikä on mielestäni kiinnostavaa. Ihmiset vastaanottavat rooleja niiden sisällön vuoksi. Tähtien täytyy tasapainotella talouspuoltaan kuten kaikkien muidenkin ihmisten, Pitt spekuloi.

Brad Pittin kihlatun Angelina Jolien huhuttiin taannoin olevan raskaana, mutta hänen hoikalla vatsanseudullaan ei ainakaan vielä ole näkynyt raskauden merkkejä. Näyttelijäpariskunnan perheeseen kuuluu ennestään kolme biologista sekä kolme adoptoitua pienokaista. Jolie vihjaili taannoin haastattelussaan olevan mahdollista, että hän päätyisikin yhtäkkiä raskaaksi.