2-vuotiaalle tarjottiin ravintolassa viskiä mehun sijaan – kiidätettiin sairaalaan

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Alaikäisten alkoholinkäyttö herättää jatkuvasti keskustelua kotimaassamme. Nyt Daily Mail -lehti uutisoi tapauksesta, jossa kaksivuotias lapsi nautti viskiä Englannin Swanseassa – tosin tässä tapauksessa se tapahtui onneksi vahingossa.

Kaksivuotias Sonny Rees oli viettämässä syntymäpäiviään vanhempiensa kanssa paikallisessa Frankie and Benny’s -ravintolassa. Äiti alkoi ihmetellä, miksi poika irvisteli juodessaan hänelle tilattua mehua.

Kuva: Splash

Hän päätti maistaa mehua ja tajusi henkilökunnan tehneen karmean virheen – lasissa oli nimittäin mehun sijaan viskiä. Sonny ehti juomaan lasillisesta noin puolet, ja selvästi humaltunut lapsi toimitettiin sairaalaan.

– Tohtori vakuutti meille, että alkoholi poistuisi elimistöstä nopeasti ja poikamme tulisi olemaan kunnossa. Onneksi hänelle ei tarjoiltu esimerkiksi persikkasnapsia, sillä hän olisi saattanut pitää siitä ja juoda sitä enemmän, Sonnyn äiti kertoo.

Ravintolan virhe tapahtui ilmeisesti juomien mentyä sekaisin polttareita juhlineen seurueen kanssa. Frankie and Benny’s -ravintolan edustajan mukaan henkilökunta on todella pahoillaan ja aikoo varmistaa, ettei vastaavanlaista tapahdu enää koskaan. Tapauksen perhe sai ateriastaan 50 prosentin alennuksen, mutta lienee selvää, ettei heitä tulla näkemään ravintolassa enää hetkeen.