Twilight-kaunottarella yllättävä erikoistaito – katso ja hämmästy

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Amerikkalainen näyttelijätär Anna Kendrick nousi maailman tietoisuuteen Jessica Stanleyn roolista Twilight-elokuvasarjassa. Neitokainen on saanut sittemmin rooleja menestyselokuvista, ja hänen uransa näyttää tällä hetkellä lupaavalta.

Kuva: YouTube

Nyt 27-vuotias kaunotar esiintyi Late Show with David Letterman -keskusteluohjelmassa ja hämmästytti ohjelman juontajan ilmiömäisellä kuppitempullaan. Pitch Perfect -elokuvassa seuraavaksi nähtävä Anna Kendrick lauloi nimittäin a cappella -laulua juomakupin säestyksellä. Näyttelijätär sai kappaleelle upean rytmin käsiensä taputuksen ja kupin kolauttelun avulla.

Anna Kendrick on tehnyt jo pitkän uran näyttelijänä. Twilight-elokuvien naistähti aloitti näyttelemisen jo kymmenvuotiaana. Ensimmäisen menestysroolinsa hän sai jo kaksitoistavuotiaana High Society -musikaalissa Broadwayllä. Jo tuolloin Anna sai kolme palkintoehdokkuutta. Sittemmin ehdokkuuksia on suorastaan satanut useista menestysrooleista. Menestyksekkäin on kuitenkin ollut rooli vuoden 2009 hittielokuvassa Up In The Air, josta hän oli ehdolla kymmenissä palkintosarjoissa ympäri maailmaa.

Uusimmat