Dubaihin uusi ökyhotelli – mallina Intian Taj Mahal

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Taj Mahal on Intian Agrassa sijaitseva monumentti, jonka hallitsija Shah Jahan rakennutti 1600-luvulla edesmenneen suosikkivaimonsa muistoksi. 20.000 työmiehen taidonnäytettä pidetään yhtenä maailman kauneimmista rakennuksista.

Nyt Daily Mail -lehti uutisoi Yhdistyneiden Arabiemiirikuntien Dubain saavan oman versionsa Taj Mahalin monumentista. Dubai tunnetaan jo ennestään hurjista ökyakennelmistaan, kuten Burj Al-Arabin loistohotellista ja lukuisista keinoitekoisista saaristaan. Dubain Taj Mahal tulee olemaan jopa neljä kertaa suurempi kuin Intiassa sijaitseva esikuvansa ja se sisältää hotellin, kauppoja ja asuntoja. Rakennuttaja Arun Mehra kertoo haluavansa kehittää hankkeella Dubaille mainetta hääkaupunkina.

– Taj Mahal on rakkauden symboli. Dubaita ei pidetä nykyään paikkana, jossa mennään naimisiin. Ihmiset pitävät häänsä Balilla tai muissa eksoottisissa paikoissa. Pian tämä tulee kuitenkin muuttumaan, Arun Mehra kertoo Gulf News -lehdelle.

Dubain Taj Mahal tulee olemaan osa jättiläismäistä ”Dubailand”-teemapuistoa. Alueelle tullaan rakentamaan jäljennöksiä myös muista tunnetuista monumenteista, kuten Kiinan muurista, Eiffe-tornista ja Pisan kaltevasta tornista. Teemapuiston on määrä valmistua vuonna 2014.

Uusimmat