Pamela Andersonin antava rintamus ei jäänyt huomaamatta

Viihdeuutiset · Stara.fi

Baywatch-sarjasta ja Playboy-lehdestä aikoinaan julkkikseksi noussut Pamela Anderson on viime viikkoina aktivoitunut jälleen julkisuudessa, sillä hän on keikistellyt tavallista useammin televisio-ohjelmissa ja julkkisjuhlissa.

Muutama päivä sitten paljastui, että tunnettu poliitikko ei suostunut illalliselle yhdessä Andersonin kanssa. Nyt neitokaisella on kuitenkin ollut seuraa, kun hän on juhlinut A Night of New York Class -bileissä yhdessä muiden julkkisten kanssa. Pamela oli pukeutunut antavalla yläosalla varustettuun mekkoon.

45-vuotias Pamela Anderson asusti taannoin Britannian Big Brother -talossa yhdessä neljäntoista taviksen kanssa. Kaunotar vietti talossa vain viikonlopun, mutta pikavisiitti ehti saada varsinaiset asukkaat sekaisin. Pamela Andersonilla on 15-vuotias poika Brandon ja 12-vuotias Dylan-poika ex-aviomiehensä Tommy Leen kanssa. Vuonna 2010 Pamela Anderson valittiin eläinsuojelujärjestö PETA:n toimesta Vuoden henkilöksi. Hän on ollut mukana eläinsuojelutyössä poseeraamalla alasti turkisten vastaisissa kampanjoissa.