Autokauppias myi auton liian halvalla – ostaja pidätettiin varkaudesta!

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Moni on varmasti joskus saanut jonkun kaupasta ostamansa tuotteen halvempaan hintaan tai jopa ilmaiseksi myyjän tekemän virheen takia. Nyt erään uuden menopelin omistajan uutisoidaan joutuneen poliisien käsirautoihin autokauppiaan myyntimokan johdosta.

Yhdysvaltojen Virginiassa asuva mies meni aiemmin tänä vuonna Chesapeakessa sijaitsevaan Chevrolet-autokauppaan ostamaan tuliterän avolava-auton. Danny Sawyer -niminen ostaja joutui kuitenkin pian kaupanteon jälkeen kaltereiden taakse.

Autokauppias Dennis Ellmer nimittäin myi avolava-auton vahingossa 5.600 dollaria, eli noin 4.500 euroa, halvemmalla ja syytti mokan huomattuaan miestä varkaudesta. Ostaja istui poliisivankilassa neljän tunnin ajan ennen kuin tapahtumasarja selvisi.

Virginian-Pilot-lehden mukaan menestynyt autokauppias Dennis Ellmer pyysi erehdystään anteeksi ja antoi miehen pitää uuden autonsa halvasta hinnasta huolimatta. Ostaja ei kuitenkaan antanut asian olla, sillä hän vaati tapahtuneen jälkeen yli kahden miljoonan dollarin korvauksia kunnianloukkauksesta, häväistyksestä ja liiketoiminnan väärinkäytöstä. Miehen asianajajan Rebecca Colawin mukaan pelkkä anteeksipyyntö ei riitä tässä tapauksessa.