Katie Holmes nolostui fanien tempauksesta: ”Pelastakaa Suri!”

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Hollywoodin unelmapareihin lukeutuneet Tom Cruise ja Katie Holmes erosivat kesällä yli viisi vuotta kestäneen avioliiton jälkeen. Cruisen ero herätti välittömästi keskustelua hänen tiiviistä suhteestaan skientologia-kirkkoon.

Nyt 33-vuotias Katie Holmes on nolostunut innokkaiden fanien tempauksesta erään ravintolaillan aikana. Näyttelijätär oli syömässä Suri-tyttärensä kanssa Mr Chow Tribeca -ravintolassa New Yorkissa. Samassa ruokapaikassa annoksiaan nautti myös joukko Halloween-juhlijoita, joiden t-paidoissa luki ”Vapauttakaa Katie” ja ”Pelastakaa Suri”.

Fanit aloittivat kyseisen kampanjan jo Holmesin ja skientologi-Cruisen liiton aikana, kun he halusivat naisen jättävän toimintatähden. Ikään kuin nolot t-paidat eivät olisi olleet tarpeeksi Katielle, eräs Halloween-seurueen miehistä oli pukeutunut Top Gun-elokuvan Tom Cruiseksi.

– Kun ryhmä istui alas, he vaihtoivat nolon katseen Katien kanssa. Hän piti kuitenkin pintansa, eikä sanonut mitään. Halloween-joukko korjaili nopeasti asusteitaan ennen kuin Suri ehti vilkaista heitä, kertoo lähde New York Post -lehdelle.

Hollywoodin unelmaparina pidetyn Tom Cruisen ja Katie Holmesin ero tuli maailmalle yllätyksenä. Holmes ilmoitti kesällä hakevansa avioeroa, ja kertoi samalla parin liiton olleen karilla jo puolen vuoden ajan. Omapäisenä ja intensiivisenä aviomiehenä tunnetulle Cruiselle avioero on kolmas. Komistus on ollut Holmesin ohella aviossa Mimi Rogersin ja Nicole Kidmanin kanssa.