Kannabis laillistettiin kahdessa USA:n osavaltiossa – ikärajaksi 21 vuotta

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvalloissa, kuten monessa muussakin maassa, on käyty jo pitkään kiivasta keskustelua kannabiksen laillistamisessa. Kyseinen huume on ollut joissakin maan osavaltioissa sallittua lääkeaineena, mutta muu käyttö on laskettu laittomaksi.

Nyt kannabiksen viihdekäyttö on kuitenkin laillistettu kahdessa Yhdysvaltain osavaltiossa. Gawker-verkkosivuston mukaan Colorado oli ensimmäinen osavaltio, missä kannabiksen käytön ja myynnin salliva Amendment 64 -lakiehdotuksen meni läpi. Washingtonin osavaltio seurasi pian perästä hyväksymällä vastaavanlaisen Initiative 502 -ehdotuksen. Uusi lakiehdotus oli vireillä myös Oregonin osavaltiossa, jossa se ei kuitenkaan kerännyt tarpeeksi kannatusta.

Coloradon Amendment 64 -lakiehdotuksen läpimeno sallii kannabiksen käytön ja myynnin yli 21-vuotiaille kansalaisille. Lisäksi täysi-ikäiset ihmiset saavat nyt pitää kotonaan hallussa kuutta kannabiskasvia omaan käyttöönsä. Laki vaatii, että ensimmäiset 40 miljoonaa kannabiksen verotuksesta kerättyä dollaria suunnataan julkisen koulutuksen hyväksi.

Kerroimme äskettäin tutkimuksesta, jonka mukaan kannabiksen laillistaminen yhdessä Yhdysvaltojen osavaltiossa voisi alentaa huumekartellien tuloja maassa jopa 30 prosenttia. Historiallisen päätöksen jälkeen asiaa tullaan varmasti tutkimaan nyt lisää. BBC kertoi viime viikolla, että Amsterdamiin kaavailtu kannabiksen myyntikielto turisteille ei mennyt läpi. Näin ollen turistit saavat jatkossakin ostaa kannabista paikallisista kahviloista.

Uusimmat