Mikä kurvitar! Penelope Cruz viettelee tyttökalenterissa – katso kuvat

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Latinotähti Penelope Cruz muistetaan muun muassa roolistaan elokussa Pirates of the Caribbean: Vierailla vesillä, jossa hänet nähtiin Johnny Deppin kanssa. Viime vuonna Penelope sai esikoisensa James Bond -pahista parhaillaan esittävän Javier Bardemin kanssa.

Näyttelijäkaunotar on nähty valkokankaalla viime aikoina hieman harvemmin, mutta tällä kertaa Cruz poseeraa Camparin vuoden 2013 tyttökalenterissa. Kuuma latinkotähti poseeraa asiaankuuluvan punaisessa mekossa kuvissa, joiden teemana on taikausko.

Viime vuosina Penelope Cruz on nähty elokuvissa To Rome With Love, Vicky Christina Barcelona, Nine ja Sinkkuelämää 2. Hän tähdittää ensi vuonna ensi-iltansa saavaa ohjaajalegenda Riddley Scottin uutta elokuvaa The Counselor. Elokuvan näyttelijäkaarti on melkoinen, sillä mukana ovat esimerkiksi Cruzin aviomies Javier Bardem, Brad Pitt, Michael Fassbender ja Cameron Diaz.