Miss America menettää rintansa!

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Suomessa missikisat ovat kärsineet viime vuosina inflaatiosta yleisön kiinnostuksen puutteen vuoksi. Maailmalla kilpailut saavat kuitenkin edelleen paljon huomiota.

Nyt Miss Amerikka -kilpailija Allyn Rosen kerrotaan joutuneen vaikean tilanteen eteen saadessaan kuulla tavallista korkeammasta rintasyöpäriskistään. 24-vuotiaan neitokaisen äiti menehtyi kyseiseen sairauteen kahdeksan vuotta sitten. Hän sai kuulla kantavansa itsekin geeniä, joka edesauttaa tautiin sairastumista.

Rose aikookin tämän vuoksi poistattaa molemmat rintansa. Neitokainen suunnittelee käyvänsä poistoleikkauksen läpi osallistuttuaan vuoden 2013 Miss Amerikka -kilpailuihin. Mikäli neito voittaa kisan, hän menee leikkaukseen vasta missivelvollisuuksiensa jälkeen vuotta myöhemmin.

– Ajatus siitä, että herään jonain aamuna erilaisen kehon kanssa on pelottava, mutta tajuan, että äitini syöpä diagnosoitiin hänen ollessaan 27-vuotias. Olen tavannut isäni kanssa kirurgeja, ja osa heistä heistä vastustaa operaatiota. Monien mielestä se on myös fiksu teko, koska se ehkäisee sairastumisen riskiä, kertoo Allyn Rose People-lehdelle.

Uusimmat