Naisrokkari tylyttää: ”Nykyiset poptähdet ovat kuin pornotähtiä”

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Viihdemaailmassa on menty viime vuosina yhä rohkeampaan suuntaan ja monet tähdet ovat hakeneet lisämaustetta esiintymisiinsä paljastavasta muodista. Joidenkin kriitikoiden mielestä tämän hetken popmuoti on mennyt liiankin pitkälle.

Eräs heistä on naisrokkari Suzi Quatro, joka oli eräs ensimmäisistä glam rock -musiikkiskenessä vaikuttaneista naishahmoista. 62-vuotias neito on nyt kritisoinut Unzipped-elämäkerrassaan poptähtien tapaa pukeutua ja esiintyä. Hänen mukaansa he ovat nimittäin lähempänä pornotähtiä kuin laulajia.

Quatron mukaan naisartistit pukeutuvat seksiobjekteiksi, ja tuottavat musiikkivideoita, jotka voitaisiin luokitella kuuluvan jonnekin pornoelokuvien rajamaille. Rockmaailmassa 1970- ja 80-luvuilla vaikuttanut leidi piti itsekin aikoinaan tiukkoja nahka-asuja, mutta hän väittää, ettei tuolloin asuja seksualisoitu samalla tavalla kuin nykyään.

– Olin ehkä seksiläs, mutta olin totaalisen peitetty. Siinä jätettiin jotain mielikuvituksen varaankin. Nykyään he ovat melkein alasti ja videot ovat kuin pornoa, kertoi Suzi Quatro elämäkerrassaan Daily Mail -sivuston mukaan.

Quatro nimeää yhden tähden, joka on erityisesti herättänyt hänen huomionsa paljastelun saralla. Hänen mielestään Lady Gagan tyyli tekee mahdottomaksi ottaa kyseisen laulajan vakavissaan. Nainen haluaisikin istua alas popparin kanssa ja pitää hänelle kunnon puhuttelun, jossa hän kertoisi näkemyksensä tämän julkisuuskuvasta.