Elastinen julkaisi Iisii-musiikkivideonsa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kerroimme muutama päivä sitten kuinka Suomen menestyneimpien hiphop-artistien kärkikaartiin lukeutuva Elastinen tekee paluun sooloartistina. Tänään keskiviikkona odotettu Iisii-single viimein julkaistiin verkossa.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

– Oon itse todella innoissani. Jatketaan aika lailla siitä mihin viimeksi soolohommissa jäätiin. Matsku on varmaan vähän sitä mitä jengi multa odottaakin. Biisi kertoo bileistä ja illoista. Se on vertauskuvallisesti ihan koko mun elämänasenne, eli eilen oli elämän hienoin ilta ja tänään on vielä parempi. Koko ajan tähdätään korkeammalle ja eteenpäin, Elastinen kertoi Staralle.

Elastinen on työstänyt soolomateriaaliaan jo pidemmän aikaa, ja uuden materiaalin myötä hän suuntaa perinteiseen tapaan myös tien päälle.

– Meillä alkaa soolorundi tossa ja vedetään kuukauden ajan tiukkaa keikkaa. Timo Pieni Huijaus lähtee mun messiin.