Jontte Valosaari julkaisee Haastaja-albuminsa: ”Se on nyt valmis”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Jontte Valosaaren debyyttialbumi Haastaja, julkaistaan 5. huhtikuuta. Albumin on tuottanut MGI, joka on tehnyt yhteistyötä useiden maailmantähtien kanssa. Esikoislevy on nimetty suositun Jos mä oisin sun mies -singlen seuraajan mukaan.

– Se on nyt valmis ja mennyt painoon. Tyylillisesti levy on pitkälti samanlainen kuin ensimmäinen sinkku oli, Jonte Valosaari kertoi Staralle.

Jonten toinen single Haastaja nousi iTunesin singlelistan ykköseksi julkaisupäivänään ja se on tullut tutuksi myös Suomen radioasemilla sekä klubien tanssilattioilla. Kappaleen musiikkivideon on ohjannut Joonas Kenttämies ja videolla esiintyy thainyrkkeilijä Elsa Hirvonen.

Marraskuussa 2012 julkaistu Jos mä oisin sun mies nosti Jonten suuren yleisön tietoisuuteen ja samalla yhdeksi vuoden kovimmista tulokkaista. Listojen kärjistä tunnetun Jos mä oisin sun mies -kappaleen musiikkivideota on katsottu tähän mennessä lähes 1,4 miljoonaa kertaa. Suosion myötä Jontte tullaan näkemään myös useilla festareilla tulevan kesän aikana.

Uusimmat