Nainen kasvatti parran: ”Olo seksikkäämpi kuin koskaan”

Lifestyle · Anna Poikkimäki

Tällä pinsettien ja sokerivahausten aikakaudella törmää harvoin enää niin sanottuihin parrakkaisiin naisiin. Saksalaissyntyinen Mariam onkin ulkonäkönsä suhteen poikkeus, sillä hän antaa kasvojensa karvoituksen rehottaa avoimesti.

49-vuotiaan perheenäidin elämä muuttui radikaalisti, kun hänen parrankasvunsa kiihtyi pojan syntymän jälkeen. Ennen lapsen saantia hänellä oli tavanomaiset, sileät kasvot. 28 vuotta sitten sattuneen muutoksen jälkeen Mariam nyppi vuosien ajan joka päivä pinseteillä kasvonsa.

Vuonna 2008 asiaan tuli kuitenkin muutos. Mariam päätti hyväksyä oman ulkomuotonsa ja lopetti karvoituksensa trimmaamisen. Hän kertoi This Morning -ohjelmassa olevansa nykyään tyytyväinen itseensä ja tuntevansa olonsa seksikkäämmäksi kuin koskaan parrakkaana naisena.

– Tunnen itseni nyt paremmin. Aina löytyy ihmisiä, joilla on fetissejä parrastani, mutta sama juttu on esimerkiksi blondien naisten kanssa, kertoi Mariam ohjelmassa.

Nainen ei aio nyppiä partaansa, vaikka on saanut kritiikkiä omalta äidiltäänkin. Omaa Bearded Woman -blogiaan kirjoittava perheenäiti on herättänyt tekstiensä ja lisäämiensä kuvien vuoksi hämmennystä ja vihaa lukijoissaan. Osa ihmisistä toivoo naisen kuolevan tai muuttavan Venäjälle.