Opiskelija sanoi kirosanan koulussa – erotettiin välittömästi

Ohhoh! · Stara.fi

Suomessa on käyty viime päivinä kiivasta julkista keskustelua koululaisten huonosta käytöksestä ja opettajien mahdollisuudesta puuttua asiaan. Takavuosina häiriköt heitettiin ulos niin sanotulla ”niska-perse-otteella”, mutta nykyisin jo pelkkä tönäiseminen voi tuoda potkut.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Suomessa kyse oli nolosta ylireagoinnista, jonka korjaamista on vaadittu valtakunnan ylintä johtoa myöden. Yhdysvalloissa syyllistyttiin taas hieman toisenlaiseen ylilyöntiin, kun koulu erotti opiskelijan tämän kiroiltua tentin jälkeen koulun käytävällä käydyssä yksityisessä keskustelussa.

Mississippissä sijaitsevassa Hinds Community Collegessa opiskellut Isaac Rosenbloom totesi vuonna 2010 ystävälleen, että hänen huonon arvosanan vuoksi hänen ”valmistumisensa menee vi**iksi”. Vieressä seisonut opettaja kuuli tämän, uhkasi jälki-istunnolla ja pani asian jatkokäsittelyyn. Sen myötä kahden lapsen isä erotettiin koulusta, mikä uhkasi viedä häneltä myös tulevan ammatin. Opiskelijoiden oikeuksia ajavan FIRE-ryhmän lakimiehet kuitenkin auttoivat häntä asiassa ja nykyisin mies toimii ensihoitajana.