Ensitreffien emämokat! Älä tee näitä asioita deiteillä

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Kädet hikoilevat, suuta kuivaa, eivätkä hiuksetkaan ole niin hyvin kuin niiden pitäisi olla. Ensitreffeille lähteminen on monen mielestä yhtä suurta jännitystä, johon liittyy epäröintiä esimerkiksi siitä, onko pukeutunut oikein tai löytääkö puheenaiheita.

Deittitoimisto Bowes-Lyon Partnership on listannut Femail Firstille kolme kiellettyä aihealuetta, joita ensitreffeillä kannattaa välttää viimeiseen saakka. Vaikka tärkeintä tietenkin on mahdollisimman aidoimmillaan oleminen ilman, että esittää treffikumppanilleen roolia, ei treffeillä kannata silti keskittyä pelkästään itseensä.

Suurin osa ensitreffeillä mokailevista sortuu puhumaan itsestään koko tapaamisen ajan. Omista asioistaan ja pelkästään itsestään puhuva ihminen mielletään usein luotaantyöntäväksi ja ärsyttäväksi. Siksi treffeillä kannattaakin jutustella omista jutuista vain silloin tällöin, jakamalla esimerkiksi omia kokemuksia vallitsevan keskustelun osaksi. Mikäli treffikumppani on hiljainen, kannattaa häneltä kysyä mahdollisimman paljon asioita.

Myös entiset ja nykyiset kumppanit kannattaa jättää ensitreffikeskusteluista kokonaan pois. Tapaamisessa ei valitettavasti jää tilaa uudelle tunteelle ja tutustumiselle, jos koko tilan vie jomman kumman tai pahimmassa tapauksessa molempien treffailijoiden entiset heilat ja niistä puhuminen. Mikäli keskusteluun eksyy kuitenkin vahingossa maininta entisestä kumppanista, voi aiheesta siirtyä nopeasti pois kevyempään keskusteluun.

Negatiiviset ihmiset sysäävät ihastuksia ympäriltään pois. Mikäli ensitreffeillä valittaa pelkästään laskupinoista tai vaikkapa epäonnistuneesta hiustyylistä, ei treffikumppani todennäköisesti syty enää seuraaville treffeille, koska deittien ilmapiiri on ollut huonohko. Jos on ennen deiteille menoa jostain syystä allapäin, kannattaa ensitapaamisesta ottaa kaikki irti positiivisella asenteella – rennosti ja hyväntuulisesti käyttäytyen saa aikaiseksi mukavan tunnelman.

Uusimmat