Duudsonit sekoilivat alastomana virolaisella huoltoasemalla – katso kuva!

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Lauantaina alkaneessa Gumball 3000 -autokilpailussa kierretään parhaillaan Eurooppaa, ja Stara on ollut tiiviisti mukana seuraamassa ökyautojen reissua. Rallin piristävintä ryhmää eittämättä edustavat Duudsonit ovat nyt saaneet myös etelän naapurimaamme sekaisin.

Kuva: Instagram
Kuva: Instagram

Jukka Hilden nimittäin julkaisi Instagramissa kuvan hänen ja Jarpin sekoiluista paikallisella huoltoasemalla. Miehet olivat saapastelleet taukopaikkaan pelkissä kengissä pepun posket paljaana komeillen. Duudsonit olivat onnistuneet hankkimaan jostain itselleen sokean kepit, ja he heiluttelivat niitä aurinkolasit päässään kriittisimpiä paikkojaan peitellen.

Kuva: Instagram
Kuva: Instagram

Duudsonien HP kertoi Staralle kuulumisiaan jo ennen Suomeen rantautumista. Rytmiryhmän auto hajosi heti kisan alkajaisiksi Tanskan ja Ruotsin rajalle. Tällöin he olivat löytäneet pelastuksensa niin ikään huoltoasemalta, kun eräs mies oli antanut sekopäisille suomalaisille kyydin risteilyalukselle. Duudsonit ajavat rallin loppuun asti, ja saapuvat ensi lauantaina Monacoon.