Miley Cyrus tarjoili esimakua videosta – rohkea peppukuva nettiin

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Tämän hetken seuratuimpiin nuoriin tähtiin kuuluva laulaja-näyttelijätär Miley Cyrus julkaisi juuri uuden We Can’t Stop -singlen. Kappale on ehtinyt keräämään jo hieman kyseenalaistakin julkisuutta, sillä sen sanoitusten on epäilty viittaavan ekstaasi-huumeen käyttöön.

We Can’t Stop -single on tietenkin saamassa myös oman musiikkivideonsa. Videota ei ole vielä julkaistu, mutta Miley Cyrus tarjoilee siitä nyt hieman esimakua Twitter-tilillään julkaisemiensa kuvien muodossa. Eräässä rohkeassa otoksessa laulajatar poseeraa sängyllä vihjailevasti, esitellen valkoisten, ihonmyötäisten housujen peittämää takapuoltaan.

Tennesseessä varttunut Miley Cyrus tunnetaan parhaiten Disney-kanavan hittisarjasta Hannah Montana, johon hänet valittiin pääosan esittäjäksi 11-vuotiaana. Sarjassa hän näytteli teini-ikäistä tyttöä, joka eli kaksoiselämää ja salaili poptähden uraansa. Näyttelijä-poppari on ristimänimeltään Destiny Hope Cyrus, mutta hän vaihtoi nimensä vuosia sitten Mileyksi.

Uusimmat