Merten jättiläinen on totta – kymmenmetrinen olio tallentui videolle

Viihdeuutiset · Stara.fi

Ihminen ei ole vielä löytänyt läheskään kaikkia maan pinnalla eläviä olentoja, mutta veden alla tilanne on aivan erilainen. Merten syvyyksissä elää vielä mittaamaton määrä lajeja, joista ihmisillä ei ole vielä mitään tietoa.

Kuva: Louisianan yliopisto
Kuva: Louisianan yliopisto

Huippuharvinainen merten jättiläinen, airokala, nähdään nyt ensimmäistä kertaa videolla omassa elinympäristössään, eli noin kilometrin syvyydessä. Kyseessä on jopa kymmenmetriseksi ja 300-kiloiseksi kasvava kala, jonka Louisianan yliopiston tutkijat kuvasivat jo vuosina 2009 ja 2011. Tutkijat kuitenkin julkaisivat löydöksensä vasta nyt.

Tähän mennessä Airokaloja on nähty vain rantaan ajautuneena, kuten tapahtui esimerkiksi Kalifornian rannikolla vuonna 1996 ja Japanissa vuonna 2002. Ensimmäisen havainnon jätistä teki norjalainen Peter Ascanius vuonna 1772.