Kammottava rikosaalto Venezuelassa – rikolliset leikkaavat naisten poninhännät

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Useimmat ihmiset katsovat kaupungilla visusti laukkunsa tai puhelimensa perään varkaiden varalta. Venezuelassa pitää kuitenkin olla erityisen tarkkana myös hiustensa kanssa. Maracaibon kaupungissa ollaan nimittäin lähiaikoina leikattu irti pahaa-aavistamattomien ihmisten poninhäntiä.

Paikallinen lehti Informe 21 kertoo, että varkaat ottavat kohteekseen naisia, joilla on pitkät ja suorat hiukset. Rikolliset myyvät leikkaamansa hiukset hiustenpidennyksiä valmistaville yrityksille. Varkaat pakottavat naiset ensin laittamaan hiuksensa kiinni ja sitten he leikkaavat koko poninhännän irti.

Kyseessä on melko tuottava ala, sillä CNN:n mukaan paikalliset kampaamot veloittavat jopa 500 dollaria, eli noin 370 euroa oikeista hiuksista valmistettujen hiustenpidennysten kiinnittämisestä. Paikallisen kampaajan Jhonatan Moralesin mukaan hiustenpidennysten kysyntä on kasvanut 30 prosenttia. Maracaibon pormestari Eveling de Rosalesin mukaan viranomaiset ovat tietoisia ilmiöstä, ja kaupungin kaduille on palkattu vartijoita hiusvarkauksien estämiseksi.