Nainen lähti lomalle Kreikkaan – koti räjähti sillä aikaa

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Joskus uutisiin päätyy juttuja, joissa ihmisten asunnot on esimerkiksi ryöstetty lomamatkan aikana. Nyt erään walesilaisen naisen kotona tapahtui jotakin vieläkin uskomattomampaa hänen aurinkolomansa aikana.

Hiljaisen brittikylän naapurusto täräytettiin kerralla hereille, kun Michele Wrightin koti räjähti hänen ollessaan Kreikan lomalla. Naisen 250.000 punnan arvoinen koti tuhoutui täysin räjähdyksessä, jonka epäillään johtuneen sisälle kerääntyneestä kaasusta. Hän kommentoi poliisien ilmoittamaa asiaa Facebookissa.

– Ilmeisesti taloni on juuri räjähtänyt ja olen nyt koditon. Oikeasti, kirjoitti Wright profiiliinsa.

Daily Mirror -lehden mukaan onni onnettomuudessa oli, ettei ketään ollut tontilla räjähdyksen aikaan, sillä silloin tilanne olisi todennäköisesti vaatinut uhreja. Viranomaiset tutkivat parhaillaan tarkempaa syytä räjähdykseen.