Suosittu Simpsonit-hahmo tapetaan ulos sarjasta

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Huippusuosittu Simpsonit-animaatiosarja aloitti taannoin Yhdysvalloissa jo 25. tuotantokautensa. Aikaisemmin paljastettiin, että tulevalla kaudella keltainen perhe tulee seikkailemaan muun muassa Family Guy ja Futurama -sarjojen hahmojen kanssa.

Nyt Simpsonit-sarjan tuottajat ovat paljastaneet uuden yksityiskohdan uudesta kaudesta. Yksi sarjan tutuista hahmoista tulee nimittäin kuolemaan. Tuottaja Al Jean ei kuitenkaan paljastanut vielä, kuka tyhjää potkaiseva hahmo on.

– Annan teille vihjeen. Hahmon näyttelijä voitti roolistaan Emmy-palkinnon, mutta en sano kuka se on, Al Jean vihjasi Sun News -lehdelle.

Ehdokkaita on kuitenkin varsin runsaasti, sillä Simpsonit-sarjan historian aikana kuulluista ääninäyttelijöistä jopa 25 on voittanut Emmy-palkinnon. Aikaisemmin Simpsonit -sarjan tunnetuista hahmoista henkensä on menettänyt esimerkiksi perheen naapurin, Ned Flandersin, Maude-vaimo.