Kissa salakuljetti huumeita vankilaan – mukana myös pora, saha ja puhelin!

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Brasiliasta kantautui alkuvuodesta varsin erikoinen uutinen, kun kissaa oli yritetty käyttää apuna vankilapaossa. Arapiracan vankilaan pyrkineeseen eläinraukkaan oli nimittäin kiinnitetty muun muassa saha, kaksi poraa ja matkapuhelin.

Nyt Moldovasta kantautuu samankaltainen tapaus, jossa vangit ovat niin ikään käyttäneet kissaa apunaan laittomuuksia tehdessään. BBC-sivuston mukaan vartijat alkoivat ihmetellä, miksi kissa vieraili vankilan aitojen sisäpuolella säännöllisesti. Lähempi tarkastelu paljasti, että kissan kaulapantaan oli kätketty kannabista.

Paikalliset viranomaiset tutkivat parhaillaan, kuka ovelasta salakuljetuksesta on vastuussa. Kissojen käyttö salakuljettajien apuna on yleisempää kuin voisi luullakaan. Eläinten avulla on kerrottu esimerkiksi toimitettavan matkapuhelimia venäläiseen vankilaan.

LUKIJAKILPAILU: Arvomme Staran Facebook-sivun tykkääjien kesken Tallink Siljan luksusristeilyn Tukholmaan kahdelle hengelle deluxe-hytissä. Risteilyn arvo on noin 600 euroa. Voit halutessasi tägätä alle kaverisi, jonka kanssa haluaisit lähteä risteilylle. Kerro kilpailusta myös kaverillesi tai tägää hänet kilpailusivulle. Voittaja arvotaan 8.11.2017. Facebook ei ole kilpailun järjestäjä.

Uusimmat