Britney Spearsin musiikista gospel-musikaali

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Uusin viihdemaailman uutinen kuulostaa lähes vitsiltä, joka on kuitenkin totta. Mitä yhteistä on Jeesuksella ja Britney Spearsilla? Jumalan pojan tarinan voi kuulla nyt myös poplaulajan kappaleiden siivittämänä.

Kyseessä on uusi SPEARS: The Gospel According To Britney -musikaali, joka saa Broadway-ensi-iltansa tällä viikolla New Yorkissa. Musikaalissa nähdään Jeesuksen syntymä, elämä ja kuolema samalla, kun taustalla soivat tähden tarttuvat Baby One More Time, Ooops! I Did It Again, Stronger ja Crazy -kappaleet.

Esityksen loi 23-vuotias Patrick Blute, ja se esitettiin ensimmäistä kertaa Kolumbian yliopistossa vuonna 2012. Britney ei ole itse kommentoinut musikaalia julkisuudessa, sillä hän valmistautuu parhaillaan Las Vegasin konsertteihin, jotka alkavat joulukuussa, uutisoi Daily Mail -sivusto.

Äskettäin popparin musiikki sai uusia käyttömuotoja myös toisenlaisessa merkityksessä, kun selvisi, että Spearsin kappaleita käytetään Somalian rannikolla seilaavissa laivoissa merirosvoja karkottamaan. Keino toimii, koska merirosvot vihaavat länsimaista musiikkia, mistä Britneyn tuotanto on hyvä esimerkki. Britney Spears julkaisi syyskuussa Work Bitch -singlen uudelta Britney Jean -albumiltaan. Tähden kahdeksas studioalbumi näkee päivänvalon 29. marraskuuta.