Demi Lovato julkaisi maistiaiset sensuellista videosta

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvaltalainen laulajatar Demi Lovato nousi kuuluisuuteen Disney Channelin näyttelijänä, minkä jälkeen hän on myös toiminut laulajana. Tähden tuorein studioalbumi Demi julkaistiin tämän vuoden toukokuussa. 21-vuotias laulajatar tulee pian julkaisemaan uuden Neon Lights -musiikkivideonsa.

Kuva: Twitter
Kuva: Twitter

Nyt Demi on tarjonnut faneilleen esimakua tulevasta musiikkivideostaan Twitterissä. Lovato esiintyy rohkealla videolla ihonmyötäisessä vartalopuvussa, joka luo vaikutelman siitä että hän olisi alasti.

Lovato joutui menemään hoitoon vuonna 2010 päihdeongelmiensa takia, ja sai tuolloin korvaamatonta tukea realitytähdeltä. Hän on aiemmin kertonut, että tuona vaikeana aikana hänellä oli kaksi todella hyvää tukijaa, Kim Kardashian ja Selena Gomez.

Kuva: Twitter
Kuva: Twitter