Pääkirjoitus: Vanhentunut tekijänoikeuslaki innovaatioiden esteenä

Viihdeuutiset · Jocka Träskbäck

Tekijänoikeuksista on puhuttu viime aikoina kovasti sekä mediassa että sosiaalisessa mediassa. Parhaillaan eduskunnan käsittelyssä on nimittäin tekijänoikeuslain uudistamiseksi lakialoite, joka sai alkunsa kansalaisten vaatimuksesta 50.000 ihmisen allekirjoitettua asiasta kansalaisaloitteen.

Tekijänoikeuslaista keskusteltiin kovasti myös lokakuussa järjestetyssä Musiikki & Media -seminaarissa, mutta keskustelun sävy oli varsinkin artistirintamalla hieman odottamaton. Monet artistit ja heidän edustajansa nimittäin tyrmäsivät lakialoitteen suoralta kädeltä, mikä oli hieman yllättävää, koska monin tavoin vanhentuneen lain päivittäminen 2000-luvulle luulisi olevan kaikkien etu. En tiedä oliko kyse perisuomalaisesta muutosvastarinnasta vai tietämättömyydestä, mutta lakialoitetta pidettiin usein suorastaan piraattien tekosina. Niin asia ei tietenkään ole.

On totta, että nimien keräämisen yhteydessä verkossa esitelty materiaali meni ehkä liian pitkälle ja yksityiskohtaiseksi. Monille ihmisille muodostui kuva, että lähes valmiin lain muotoon kirjoitettu aloite olisi määrä ajaa läpi nimenomaan esitetyssä muodossa. Suomessa lait kuitenkin valmistellaan aivan muualla kuin nettiadressien laatijoiden tapaamisissa.

Staran päätoimittajana en edusta kumpaakaan osapuolta, mutta tiedän, että tekijänoikeuslain järkeistämiseksi on sittemmin pyydetty lausuntoja adressin laatijoilta ja artistien edustajilta sekä muilta tahoilta. Toivottavasti valmistelussa on kattavasti mukana myös teknologiaa edustavia tahoja, sillä laki on tällä kertaa hyvä saada kirjoitettua sellaiseksi, että se ottaa huomioon myös tulevaisuuden formaatit ja jakelutiet, joista meillä ei ole vielä mitään aavistusta.

Kymmenen seuraavan vuoden aikana tulemme todennäköisesti näkemään sellaisia uusia formaatteja, joita emme vielä voi edes kuvitella todellisiksi. Ensimmäinen iPod julkaistiin vuonna 2001 ja ensimmäinen Apple TV vuonna 2006. Sittemmin musiikin ja elokuvien jakelutie on mennyt täysin uusiksi materiaalin siirryttyä digitaaliseksi. Lienee selvää, että kehityksen alati nopeutuessa seuraavaan täydelliseen muutokseen ei mene ainakaan pidempään. Apple on mahdollisesti julkaisemassa älykelloa ja älytelevisiota, ja muillakin valmistajilla lienee uusia teknologioita tarjottavanaan.

Suomi ei ole enää vuosiin ollut uuden teknologian edelläkävijä, sillä vanhentunut lainsäädäntömme on torpannut lukuisia uusia innovaatioita, jotka ovat sittemmin muodostuneet maailmalla valtaviksi hiteiksi. Parhaillaan käräjäoikeudessa vaaditaan TVkaista-palvelulta miljoonakorvauksia. Kyseessä on tulevaisuuden mediamuoto, jota mediatalot yrittävät nyt epätoivoisesti torpata. Samalla ne kuitenkin paljastavat elävänsä edelleen 1970-luvun mustavalkotelevisioiden aikaa. Tulevaisuudessa kuluttajan digiboksi on televisiotason sijaan verkossa, tulkittiin tekijänoikeuslakia tässä tapauksessa miten tahansa.

Jocka Träskbäck



päätoimittaja

Kirjoitus on julkaistu painetun Stara-kaupunkilehden numeron 5/2013 pääkirjoituksena 23.11.2013.