Robinille jo nelinkertaista platinaa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalaisen teinitähti Robinin kolmas albumi, 4. lokakuuta julkaistu Boom Kah, on saavuttanut jo nelinkertaiseen platinalevyyn oikeuttavan 80.000 kappaleen myynnin. Samalla saavutus teki Robinista Suomen tämän hetken myydyimmän artistin.

Robinin menestysvuoden kruunaa tulevana viikonloppuna kaksi loppuunmyytyä keikkaa. Lauantaina Robin esiintyy Turun Caribiassa ja sunnuntaina Helsingissä The Circuksessa. Robinille luovutetaan platinataulu sunnuntaina The Circuksen lavalla fanien keskellä vuoden viimeisellä keikalla.

Robinin menestystarina alkoi tammikuussa 2012, kun debyyttivideo Frontside Ollie lähti leviämään sosiaalisessa mediassa kulovalkean tavoin. Sen jälkeen Robin on noussut yhdeksi Suomen tunnetuimmista sosiaalisen median ilmiöistä. Robinin virallisia videoita on katsottu YouTubessa tähän mennessä yhteensä 40 miljoonaa kertaa. Robin on myynyt yhteensä 310.000 levyä alle kahden vuoden aikana.