Seksivälineitä ostetaan verkosta humalassa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Jouluostosten suorittaminen ei tarvitse olla hermoja raastava kaupoissa juoksentelua, koska sen pystyy tekemään kotisohvalla kannettavalla tietokoneella vaikkapa viinilasillisen kera. Tämän vuoden joululahjoja ei välttämättä enää ehdi tilaamaan netistä, mutta kohta alkavat myös kuumottavat verkkokauppojen alennusmyynnit.

Femail First varoittaa, että viinilaseja ei kuitenkaan kannata kumota liikaa, sillä ihmisistä tulee huomattavasti avoimempia alkoholitilkkasen jälkeen. Tämä tarkoittaa myös sitä, että jos samaan aikaan tekee ostoksia ja siemailee hapanta, saattavat sormet naputella selaimeen seksikaupan osoitteen.

MyHermes-sivuston myynti- ja markkinointijohtaja Gary Winter muistuttaa, että ihmiset ostavat pienessä humalassa eniten seksileluja. Hänen mukaansa surffailu on huppelissa rennompaa ja tällöin ostellaan hilpeitä asioita. Hänen mukaansa heidän tietoisuuteensa on noussut tapauksia, joissa asiakas on ollut ostohetkellä niin kännissä, ettei edes muistanut tilanneensa seksileluja kotiin. Eniten hänen mukaansa ostetaan seksinukkeja, joita sitten palautellaan myöhemmin morkkiksen kourissa.