Testaa henkinen vahvuutesi – löydätkö itsestäsi nämä luonteenpiirteet?

Lifestyle · Anna Poikkimäki

Monet ihmiset arvostavat henkistä vahvuutta ja sitä, että henkilöllä on kanttia kohdata erilaisia elämän eteen heittämiä haasteita hymysuin. Sisäistä voimaa omaava selviytyy kaaosmaisistakin tilanteista keskimääräistä paremmin.

Ihmisillä on ominaisuuksia, jotka määritetään kuuluvaksi henkisesti vahvalle ihmiselle. Kuinka moneen alla olevaan kohtaan sinä voit vastata kyllä?

1. En vello menneisyydessä. Henkisesti vahva ihminen pysyttelee mieluummin tässä hetkessä ja lähitulevaisuudessa kuin muistelee vanhoja. Läsnäolo mahdollistaa voiman ja huomion keskittämiseen tekeillä olevaan asiaan, jolloin esimerkiksi työskentelyteho paranee ja tuottavuus lisääntyy.

2. Pyrin pois mukavuusalueeltani. Mukavuusalueella oleminen estää henkilön kehittymisen. Omia rajojaan kannattaa kokeilla. Elämän matkan päätepisteessä lienee tarkotuskin, että siellä seisoo hieman erilainen ihminen verrattuna kehityskaaren alkupäähän.

3. Suostun kuuntelemaan toisten mielipiteitä. Vain hölmö voi kuvitella osaavansa tehdä kaiken itse. Muiden ihmisen ammattitaidosta ja tiedosta voi ottaa kaiken irti yhteisissä pohdintasessioissa – ja jälleen on pää uusia ideoita täynnä.

4. Antaudun muutokselle. Muutoksen vastustaminen on kuin löisi päätään seinään toistuvasti. Elämä on yhtä muutosta, joten asiantilaan on hyvä sopeutua, näin energiaa säästyy muuhun. Irtipäästämisen myötä avautuu uusia mahdollisuuksia, mistään ei siis kannata kynsin hampain pitää kiinni.

5. En anna toisten päättää asioita puolestani. Muiden mielipiteitä voi kuunnella, mutta heidän ei kannata antaa sanella elämääsi. Aina löytyy joku neuvoja, jonka mielestä asiat tulisi tehdä toisin. Tee sinä omalla tyylilläsi.

7. Olen iloinen toisten menestyksestä. Muiden kadehtiminen on inhimillistä, ja se kertoo jotain omasta pienuudesta sekä kehityskohdista. Kenenkään toisen menestys ei ole sinulta pois, voit pikemminkin ottaa hienoisen kateuden suuntaviittava ja kannustimena. Samaan runsauteen sinäkin suuntaat!

8. En pelkää pakkomielteisesti epäonnistumista. Elämässä ei voi koskaan tietää varmasti, miten tulee käymään. Ihminen voi yrittää parhaansa, loput käänteet ovat kohtalon korteissa. Pelko ja rohkeus luovat molemmat omanlaisensa energian, joka näkyy siinä, miten asiat loksahtelevat paikoilleen.

9. En sääli itseäni missään tilanteessa. Sananlaskun mukaan sääli on sairautta – tässä voinee olla jotain perääkin. Mikäli asiat eivät mene kuin Strömsössä, positiivisen mielen pitäminen auttaa enemmän kuin ahdistuksessa ja uhrimoodissa vellominen.

10. Keskityn positiivisiin ominaisuuksini – vaikka toiset eivät tekisi niin. Ihmisillä on aina omat mielipiteensä sinusta, ja kaikki eivät välttämättä ylistä ääneen nimeäsi. Ole silti oman itsesi paras ystävä, sinähän teet parhaasi joka hetki.

11. Teen parhaani, jotta minut ymmärrettäisiin oikein. Ihmisten välinen kommunikaatio on kiehtovaa kielellistä tanssia, ja joskus askeleet menevät päin mäntyä. Joskus voimme väärinymmärtää toisemme, tee sinä kuitenkin parhaasi oikaistaksesi virheet, joita toisilla on sinusta.

12. Olen kärsivällinen. Elämässä ei välttämättä pääse jokaiseen maaliin samantien, mutta luovuttaminen ei kannata! Aikuiselämään kuuluu kärsivällisyys ja periksiantamattomuus päämäärien edessä. Anna asioille aikaa ja huomaat itsesi kehittyneen matkan aikana suunnattomasti. Voitot nautitaan juuri oikeaan aikaan, jolloin ne maistuvat parhailta.

Lähde: Elite Daily

Uusimmat