Flirttailua apinoiden tapaan: Naaras kivitti urosta – kirjaimellisesti!

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Ihmisten pariutumiskulttuuri on välillä kiinnostavaa katseltavaa, se ei nimittäin aina eroa eläinten käyttäytymisestä. Yökerhojen lattioilla nähdään mitä erikoisempia soidintansseja, kunhan yön tunnit tarpeeksi pitkällä ja hetkuttelijoilla on sopivasti miestä vahvempaa veressä.

YouTube
YouTube

Nyt apinoiden pariutumisrituaalit ovat hämmentäneet tutkijoita Serra da Carivaran luonnonpuistossa Brasiliassa. Naispuoliset kapusiiniapinat yrittivät nimittäin herättää urosten huomion kivittämällä heitä. Outo flirttailutyyli saatiin ensimmäistä kertaa tallennettua kameralle luonnossa.

Kaiken lisäksi kiviä heittelevät naaraat onnistuivat teollaan saamaan seksikumppaneita. Apinat myös koskettelivat ja tekivät kutsuvia ääniä uroksille. Eläimet pitävät Daily Mirror -lehden mukaan kivien heittelyä loukkauksen sijaan kohteliaisuutena.